Sopimuksessa perinnönjaosta sovitaan konkreettisesti siitä, mitä kukin kuolinpesän osakas pesästä saa. Ennen perinnönjakoa vainajan  omaisuus on kuolinpesän omaisuutta, eikä kenenkään yksilöidyn henkilön omistamaa. Jos vainaja oli avioliitossa, on ennen perinnönjakoa suoritettava omaisuuden ositus. Ositus voidaan tehdä samalla sopimusasiakirjalla kuin jakokin.

Perinnönjaon toimittamiselle ei ole määrätty mitään ajallista takarajaa ja omaisuus voikin olla jakamatta periaatteessa kuinka kauan tahansa. (Tässä yhteydessä on erotettava toisistaan perinnönjako ja perunkirjoitus, joka on toimitettava kolmessa kuukaudessa vainajan kuolemasta. Perunkirjoituksessa ei jaeta omaisuutta). Jako on kuitenkin yleensä helpompi suorittaa, jos toimituksen aloitusta ei turhaan pitkitetä. Usein kuolinpesän annetaan olla jakamatta ja osittamatta niin kauan kuin leski elää ja tässä useinkaan ei ole mitään ongelmaa. Perinnönjako voidaan toisaalta suorittaa vasta kun kaikki vainajan ja kuolinpesän velat on maksettu tai niiden maksamiseen on varattu tarvittavat varat.

Kuten sanottu, jaossa kukin kuolinpesän osakas saa osuutensa mukaisesti jotain reaalista omaisuutta. Toisaalta esimerkiksi kiinteistö voi jaonkin jälkeen jäädä osakkaiden yhteisomistukseen. Ellei vainaja ole testamentilla muuttanut perimysjärjestystä, perillisten osuudet määräytyvät perintökaaren 2 luvun mukaisesti. Kuolinpesä lakkaa, kun kaikki kuolinpesän omaisuus on jaettu.

Perinnönjaolla on omat muotovaatimuksensa ja mm. kaikkien osakkaiden on allekirjoitettava sopimus ja kahden esteettömän todistajan on todistettava allekirjoitukset.

Jos osakkaat eivät pääse sopimukseen perinnön jakamisesta, voidaan kuolinpesään hakea määrättäväksi pesänselvittäjää ja -jakajaa. Tällaista virallisselvitystä voidaan kuitenkin pitää viimeisimpänä vaihtoehtona, sillä se tuottaa huomattavasti lisää jakokustannuksia sekä se on melko hidas ja myöskin osakkaitten välejä kaivertava prosessi.